Ehtoolla laiskat virkoo, rutilaiskat lauantaina.


keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Euro ajatuksistasi

Äiskä sai tyrkättyä taas mukaani yhden vuosikerrallisen Avotakkoja, tällä kertaa vuodelta 1976. Vanhat lehdet ovat minusta äärimmäisen mielenkiintoisia, mikä on vähän outoa sen takia, että olen niin epäretro ja kaikkea vanhaa muuten inhoava. Ehkä vanhoissa lehdissä viehättää se, miten ne kuvastavat entisaikojen elämää ja arvoja epäsuoralla ja joskus humoristisellakin tavalla. Toisaalta ne saattavat viehättää myös siitä syystä, että vaikka yhteiskunta ympärillämme on muuttunut ja modernisoitunut, ihmiset eivät kuitenkaan periaatteessa ole muuttuneet miksikään vaan ovat ihan samanlaisia kuin ennenkin.

(Kuvat ovat samaisista vuoden 1976 Avotakoista.)

Katri Helena leipoo sultsinoita.
Juha Mieto kahvittelemassa äitinsä luona.

Oli aika hämmästyttävää lukea Kymppi ajatuksistasi -palstaa, eräänlaista yleisönosastoa, johon ihmiset olivat lähettäneet kirjeitään. Valitusten aiheet kun kuulostivat niin kovin tutuilta. Voiko todellakin olla, että elämän epäkohdat eivät ole nekään vajaassa neljässäkymmenessä vuodessa juurikaan muuttuneet?

Nimimerkki "Siisti täytyy aina olla" kirjoittaa:

"Mielestäni eräät koiranomistajat käyttäytyvät törkeästi antaessaan hoidokkiensa tehdä tarpeensa mihin sattuu. Sitten näitä aikaansaannoksia näkyy kadunvarsilla, puistoissa ja muilla yleisillä paikoilla, jopa urheilukentillä.

Näiden ihmisten tulisi maksaa kaksinkertainen koiravero, oppisivat ehkä paremmin ottamaan huomioon myös muut."

Koirien jätöksistä keskustellaan edelleenkin, vaikka oman havaintoni mukaan koiranomistajat näyttävät kyllä korjaavan lemmikkiensä jätökset kaduilta aika tunnollisesti pois. Keskustelu on nykyään vain laajentunut lehtien yleisönosastoilta nettiin, ja keskustelun taso on joskus hyvinkin ala-arvoista ja henkilökohtaisuuksiin menevää. (Esimerkkejä löytää helposti googlettamalla, esim. täältä ja täältä. Hieman asiallisempia perusteluja jätösten korjaamisen puolesta ja vastaan voi lukea puolestaan täältä.). Koirattomat syyttävät koiranulkoiluttajia laiskoiksi ja kykenemättömiksi hoitamaan lemmikkejään, ja nämä puolestaan syyttävät koirattomia pikkusieluisiksi kyttääjiksi.

Ampu tulee.

Eihän se koiranpaskan käsitteleminen varmastikaan mitään kivaa ole, mutta kyllä minusta koiranomistajien tulee kaupunkialueella kerätä koiriensa ulosteet pois. Ja toisaalta syyttävä sormi löytää aina kohteensa: miksi tupakoitsijat sitten saavat heittää tumppinsa minne haluavat? Tumpit ovat luonnossa ikävän näköisiä, ne saattavat aiheuttaa tulipalon ja ennen kaikkea ne ovat vakava uhka ympäristölle ja eläimille. Miksei tupakantumpeista käydä yhtä intohimoista keskustelua kuin koirien jätöksistä? Entä mitä pitäisi tehdä valkoposkihanhien pökäleille, jotka täyttävät puistot ja uimarannat niin, ettei sekaan mahdu? Tappaa kaikki linnut?

Nimimerkki "Saisi jäädä ajatukseksi" kirjoittaa parvekegrillaamisesta:

"Avotakan numerossa 6 kahdessa kohdassa (Ulos keittämään ja Avotakan löytövakka) neuvottiin parvekkeen kalustamista ruoantekopaikaksi. Kas kun ette yksin tein opeta nuotiontekoa tai savustuspöntön pystyttämistä parvekkeelle. Samassa lehdessä kerrottiin Helsingin Sanomien ruokatoimittajasta, joka samoin kesäkuussa ehdotteli ruoan grillaamista parvekkeella. Ovatkohan kaikki muutkin parvekegrillaamisen suosittelijat itse omakotitaloasukkaita?

Onhan se grillaaminen tietysti mukava ajatus, mutta saisi jäädä ajatukseksi. Kerrotalossa kun on ihan lähellä naapureita, joita ei sovi unohtaa. Arvatkaahan, onko ylänaapurina mukava ensin haistella sytytysnesteen ja hiilien palamiskaasuja ja sitten nuuhkia ruoankäryt päälle. Lämpimänä päivänä grillaajan naapurikin haluaisi olla parvekkeella tai tuulettaa, ja yksiössä ainoa tuuletusmahdollisuus on juuri siihen parvekkeelle. Oven sulkeminenkaan ei aina näiltä hajuilta pelasta. Jos vielä ruoankäryt kestääkin, niin uskokaa pois, grillin sytyttämisestä ja palamisesta tulevat savukaasut ovat inhottavia - ja tuskin järin terveellistä haisteltavaa. Arvatkaahan onko mukava herätä yhden aikaan yöllä (tai muuhunkaan aikaan) näihin hajuihin, kun alanaapurit juhlimasta tullessaan ryhtyvät vielä makkarangrillaukseen.

Tuleehan naapurin grillaustouhujen seuraamisesta tietty vähän jännitystäkin elämään, kun kuulostelee, miten tämä selviää palamaan syttyneestä patalapusta. Syttyvätkö seuraavaksi vaatteet, ikkunaverhot vai mikä? Kuvitelkaa itse istuvanne jossakin kerrostalon yläkerroksessa, kun alapuolellanne leikitään tulella, mahdollisesti pienessä humalassa. Kysyisitte joskus palotarkastajan mieltä avotulen pitämisestä kerrostalon parvekkeella."

Uusinta uutta.


Olin elänyt harhaluulossa, että parvekkeella grillaaminen on nykyään kiellettyä, mutta sallittuahan tuo näyttää olevan. Kovin harva sitä näyttää kuitenkin (ainakin meidän talossamme) harrastavan, eikä itsellenikään tulisi mieleenkään mennä parvekkeelle grillaamaan (kun joku siitä kuitenkin valittaisi). Tämäkin kiistanaihe näyttää olevan melkoinen ikuisuuskysymys, vaikka parveketupakointi taitaakin olla nykyään grillausta polttavampi aihe.

Minua ei parveketupakointi haittaa, mutta ymmärrän hyvin, että jotakuta toista se voi haitata. Varsinkin näin kesällä, kun ovet ja ikkunat ovat auki, tupakansavut leijuvat taatusti sisään, mutta toisaalta - eihän siinä tupakan polttamisessa kovin kauan mene. Ymmärrän parveketupakoinnin vastustuksen varsinkin siinä tapauksessa, jos siitä aiheutuu terveydellistä haittaa, mutta (entisenä tupakoitsijana) ajatus täydellisestä parveketupakointikiellosta ärsyttää minua suunnattomasti. Naapureiden kyttääminenkin saisi varmaan aivan uudet ulottuvuudet, kun ruvettaisiin vahtimaan, kuka noudattaa lakia ja kuka ei. Enkä mitenkään jaksa uskoa, että ihmisten tupakointi vähenisi yhtään, vaikka parveketupakointi kiellettäisiinkin. Todennäköisesti tupakoitsijat siirtyisivät polttamaan sisätiloihin tai kerrostalojen alaovien liepeille, jolloin varsinkin alakerroksissa asuvat kärsisivät tupakoinnista aivan yhtä lailla kuin ennenkin, kun savut leviäisivät tuuletusluukkujen kautta sisään.

Kerrostaloyksiön neliöt tehokkaasti käytössä.


Nimimerkki "Lorisuttaja" kirjoittaa kerrostaloasumisesta:

"Varmin tapa saada ihminen näyttämään mahdottomalta ja epäsosiaaliselta on panna hänet asumaan kerrostaloon. Kaikki ne ominaisuudet, joita perinteisesti pidetään myönteisinä - persoonallisuus, oma-aloitteisuus, seurallisuus, puuhakkuus - muuttuvat silloin kielteisiksi. Vaikeinta on lapsilla, sillä heidän normaaliin kehitykseensä kuuluu peuhaaminen, äänekäs liikkuminen ja puhuminen. Kerrostalossa on ihmisen, nuoren ja vanhan, paras ja oikeastaan ainoa hyväksyttävä ominaisuus olla hiljaa eikä tehdä mitään.

Talonmiehen ja isännöitsijän osa on vaikea. Miksi tällaisia ihmissuhteita luodaan ollenkaan? Miksi missään asunnossa tarvitsee olla tällainen valvova silmä? Miksi ei asuta omakotitaloissa, joissa oman perheen kesken voidaan sopia, miten ollaan ja eletään? Kenenkään ulkopuolisen ei tarvitse häiriytyä eikä ketään häirittäisi.

Ei voida vaatia, että ihminen joka hetki sopeutuu. Riittää, kun sopeudutaan yhteisön vaatimiin kuvioihin astuttaessa oman kotipiirin ulkopuolelle. Suomalaisten mielenterveys ei ole sen lujempi kuin muidenkaan kansakuntien. Miksi meidän on alistuttava kerrostalojen ahdistavuuteen." 

Varmasti yhä edelleenkin löytyy ihmisiä, joiden mielestä kerrostaloasujat ovat epäsosiaalisia erakoita tai jotka kokevat kerrostalojen äänimaailman kiusalliseksi. Olenhan itsekin kirjoitellut ensin naapurielämän ihanuuksista ja myöhemmin kokkaavista intialaisnaapureista, joiden keitosten hajut täyttävät koko rappukäytävän (ei ole muuten viime aikoina täyttänyt - mistähän johtuu?). Yleisesti ottaen kerrostalot ja niiden asukkaat taitavat kuitenkin nykyään olla paljon hyväksytympiä kuin ennen, mikä johtuu varmasti siitä, että kerrostaloasumisesta on tullut niin tavallista, ja kerrostalojakin on niin monenlaisia.

Luulen myös, että ihmisten asumisihanteetkin ovat muuttuneet vuosien varrella ja että nykyään on sellaisiakin ihmisiä, joille kerrostalo on kaikkein mieluisin asumisvaihtoehto. Minä esimerkiksi olen siinä(kin) mielessä kummallinen, että minua ei saisi muuttamaan omakotitaloon millään. Omakotitaloasumiseen liittyy niin paljon kaikkea mielestäni vastenmielistä - piha- ja puutarhahommia, lumitöitä, kunnostustöitä ja niin edelleen - että on parempi pysytellä sellaisessa talossa, jossa tuommoisia hommia ei tarvitse tehdä. Ei siis parane valittaa naapureistakaan vaan hyväksyä heidät karvoineen päivineen. Smiley

Loppukevennyksenä vielä yksi Avotakassa nähty mainos:


Peräpyyhkeet olivat kai nykyisten Savett intim -pyyhkeiden edelläkävijöitä, ja on kyllä vaikea kuvitella, että kosteuspyyhkeitä myytäisiin enää "peräpyyhkeinä" tai markkinoitaisiin seuraavasti:

"Naiset ovat omaksuneet huomattavasti miehiä runsaammin päiväohjelmaansa alapesun, jolloin peräpää tulee samalla pestyksi. Miesten peräpää sen sijaan puhdistetaan yleisimmin vain viikkosaunan yhteydessä. Ei siis ihme, jos vaivoja ilmaantuu. On välttämätöntä pestä peräpää vähintään joka toinen päivä ja lihavien joka päivä."  






maanantai 28. heinäkuuta 2014

Idän ihmeitä

Väsyin netin kanssa pelleilyyn lopulta ihan kokonaan ja päätin antaa blogin odottaa, kunnes pääsisin takaisin kaupunkiin. Eilen se hetki sitten koitti, kun köröttelimme Itä-Suomesta kotiin.

Ukkelikin ehti pienelle lomalle itään ja sai kerrankin nauttia sen verran lämpimistä säistä ja uimavesistä, ettei hänen tarvinnut valittaa kylmyyttä. Herralle piti käydä oikein ostamassa uimahousut ja shortsit, kun flanelliset kotihousut kävivät vähän turhan lämpimiksi. Smiley Olin itsekin lähtenyt liikenteeseen ihan väärin varustautuneena, kun en ollut arvannut, että viihtyisin idässä niin kauan ja että ilmat olisivat niin lämpimät. Mutta onneksi siellä metsän keskellä ei kukaan katsele, vaikka kulkisi samoissa rievuissa päivästä toiseen.

Kävimme hakemassa ukkelin Joensuun asemalta, ja Joensuun Prismassa oli oikein kansainvälinen meininki.

Samaisessa kaupassa oli myös hieno leivänsiivutuskone. Että tämmöinenkin piti vielä nähdä.

Olin etukäteen hieman pelännyt, millaiset olosuhteet täällä kotona odottaisivat, kun kaikki ikkunatkin olivat jääneet kiinni. Lämmintä olikin ihan riittämiin - 31,8 astetta. Tänään lattioita pestessä (että sain puhtaat matot puhtaille lattioille) piti oikein kaivaa hikipyyhe esiin, mikä on Suomen oloissa erittäin epätavallista. Tuli mieleen Intia, missä hikipyyhe kuului kesällä jokapäiväisiin varusteisiin. Siellä oli kuumimpina aikoina sisällä yli 35 astetta, keittiössä joskus jopa 38. Muutaman tunnin kokkaussessio kaasuliedellä virkistikin oikein mukavasti. Erityisellä lämmöllä muistelin sitä, kun tätini oli meillä kylässä, ja siivosimme yhdessä. Kummallakin oli oma hikipyyhkeensä, joka seurasi uskollisesti mukana kaikkialle, ja kummallakin oli pöydän kulmalla oma juomalasinsa, jota käytiin tervehtimässä säännöllisin väliajoin.

Kiitoksia muuten kaikille hammasongelmieni kanssa myötäeläneille! Tulehdus on nyt taas historiaa, ja tässä lähiviikkoina olisi tarkoitus viedä viisaudenhampaiden poistattamista jollakin tavalla eteenpäin - ennen kuin jokin hampaista tulehtuu taas! Aurinkoihottuman kanssa tilanne ei ole ihan yhtä hyvä, sillä toukokuun aurinkoisten päivien jälkeen kesäkuuksi kokonaan hävinnyt ihottuma palasi auringonsäteiden mukana takaisin, entistä pahempana. Ihottuma levisi kaulalta ja käsivarsilta ensin polviin ja sitten myös sääriin, eli kaikkialle, minne auringonsäteet vain pääsivät paistamaan. Näyttääkin vähän siltä, että ihottuma on tullut jäädäkseen. Ainoa keino pitää ihottuma kurissa on pysytellä pois auringosta, tai ainakin käyttää tarpeeksi peittäviä vaatteita. Mikä lienee tämänkin ongelman aiheuttanut.

Sinnikkäästi kuitenkin järven rannalla oleilin, milloin varjossa ja milloin - ihottumaakin uhaten - auringossa, ja järvellä tuli bongailtua kaikenlaista liikuskelijaa.

Kuka tarvitsee venettä, kun laiturillakin voi lähteä liikenteeseen?

Perusmallin laiturissa ei ole muita varusteita kuin perämoottori, mutta hienommassa mallissa saattaa olla esimerkiksi kaiteet, joihin voi nojailla.

Laituri deluxe.

Tässä sitä mennään.
Rantautumisen luulisi ainakin olevan helppoa, kun on laituri omasta takaa!

Kalamiehesten olojen mukavuutta lisää huomattavasti esimerkiksi päivänvarjo, joka suojaa näppärästi polttavalta auringolta.






Eräänä iltana yhdeksän aikaan havahduimme aivan järkyttävään meteliin, ja luulimme ensin, että metelin aiheuttaja on järven yllä pörräävä vesitaso tai muu vastaava. Kun meteliä oli jatkunut jo hyvän aikaa, syyllinen kurvasi niemen takaa esiin.

Äänen lähde oli hydrokopteri, enkä voinut muuta kuin ihmetellä, miten noin pienestä rutkusta voi lähteä niin kamala ääni.

Liikuntakin alkoi maistua taas siinä vaiheessa, kun hammas alkoi olla terve. Äiskän pyörää tuli ulkoilutettua useampaankin otteeseen, sillä tykkään pyöräilystä, vaikka en omaa pyörää omistakaan (paitsi tylsääkin tylsemmän kuntopyörän). Harkitsin keväällä pyörän hankkimista, mutta koska minulla on pyörän omistamisesta vähän huonoja kokemuksia (kaksi viimeisintäni on varastettu), ei oikein huvita sijoittaa pyörään satoja euroja.

Kaipasin pyörälenkille jonkinlaista motiivia, joten päätin lähteä etsimään läheistä geokätköä, jonne näytti kännykän mukaan olevan linnuntietä hyvinkin lyhyt matka. No. Linnut harvemmin lentelevät teitä pitkin, ja suhteellisen lyhyt kätköpyöräily venähti 40 kilometriin.

Pölyinen kylätie.

Siellä missä tie päättyy.



Yhtenä päivänä sain päähäni käydä kylän keskustassa kuntopolulla hieman lenkkeilemässä. Kyseisiä polkuja ei taideta kovin usein tallata, sillä heinä oli paikoitellen epämiellyttävän pitkää. Hakkuualueella päivää paistatellut kyykäärmekin livahti jalkani alta sivuun. Sekin tuli taas todistettua, että lenkkeilyyn kannattaa valita päivän kuumin hetki, jolloin hiki irtoaa mukavasti. Ei ole niin yksinäinen olo, kun paarmat ilmestyvät pitämään seuraa. Jos vielä kaipaa lisäjännitystä lenkkiinsä, kannattaa harhautua väärälle polulle ja havahtua vasta siinä vaiheessa, kun vastaan tulee junarata. Tällä tavalla saa myös mukavasti lisäpituutta lenkkiinsä.


Missä muualla kuin Suomessa voi keskellä metsää törmätä laavuun, jossa polttopuutkin odottavat nätisti pinottuina?




Soutelu kuuluu sekin mukaviin kesäisiin liikuntamuotoihin, mutta sekään ei sujunut ihan ongelmitta. Ensimmäisellä kerralla unohdin ottaa pehmusteen persuksieni alle, ja takapuoleni hankautui soutaessa veneen penkkiä vasten niin, että iho meni rikki (jaa miten niin mun takapuolihaavaumat ei kiinnosta?). Seuraavalla kerralla muistin ottaa pehmusteen mutta unohdin hanskat, ja sain käsiini lähemmäs kymmenen erittäin kivuliasta rakkulaa. Tulipahan kuitenkin soudettua.

Naapurit näkyivät harrastavan vesijuoksuakin, mutta minä pelkään järven (tai minkä tahansa muun vesistön) tuntematonta pohjaa niin paljon, etten uskalla nykyään edes uida luonnonvesissä. Käyn vain kastautumassa rantavedessä, jossa voi nähdä, mitä veden pinnalla alla on. Jos jalkaani tarttuisi heinä tai jos jalkani osuisi vahingossa esimerkiksi löllyvään mutapohjaan, saisin varmasti niin kauhean paniikkikohtauksen, että tukehtuisin. Puhumattakaan siitä, että pohjassa saattaa piileskellä iso ja pelottava hauki tai että vastaan saattaa uiskennella vesikäärme. (Minulle on varmaankin jäänyt vesikäärmeistä trauma Balaton-järveltä, missä niitä oli pilvin pimein.)

Tästä tulikin mieleeni, että laiturilemmikit lisääntyivät! Aiemmin laiturin liepeillä oli uiskennellut kaksi säynävää, mutta myöhemmin myös kaksi ahventa alkoi möllötellä laiturin lähellä. Ahvenet olivat myös hyvin uteliaita: kun laiturilta laskeutui veteen, ne tulivat lähemmäs tarkistamaan, että mitäs täällä oikein tapahtuu.  



Ukkeli ei meinannut uskaltaa mennä veteen, kun pelkäsi ahvenen puraisevan. Smiley


Tyyni kesäilta.
Tykkäsin lapsena syödä talkkunaa, ja olen jo pitkään ajatellut, että pitäisi joskus ostaa talkkunaa ja kokeilla, onko se yhtä hyvää kuin muistan. Nyt sain vihdoinkin talkkunaa ostetuksi, ja kyllä se oli aivan yhtä hyvää kuin lapsenakin!

Herkkua on monenlaista.

En yleensä juo piimää, enkä nauti sitä muussakaan muodossa (paitsi leivonnaisissa), mutta talkkuna-piimä -yhdistelmä on kyllä jotain ihan erinomaisen hyvää. Talkkunapussin kyljessä oli mielenkiintoisia reseptejä, ja meinaan myös kokeilla niitä, kun talkkunaa voi näköjään käyttää sekä suolaiseen että makeaan leivontaan ja jälkiruokiin. Marjahutun tapaista jälkkäriä olen joskus maistanutkin, ja se oli muistaakseni ihan huippuhyvää.

Lueskelin taas äiskän vanhaa keittokirjaa (vuodelta 1969), josta löytyy aina kaikenlaista hauskaa.

Voisivat ruokailijoiden naamat olla näkemisen arvoiset, kun pöytään kannettaisiin tällainen veikeä annos.



Ukkeli kaipaili keitetylle kananmunalle munakuppia, ja löytyihän äidiltä lopulta semmoinen.

 Simppeli munakuppi.


Paluumatkalla piti vielä kuvata alavia peltoja Elimäen liepeillä.





Nyt on hyvä palata taas arkeen ja katsoa, mitä se tuo tullessaan.Smiley

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Lennetään me tandemissa

Kuten viimeksi vähän uhkasin, öttiäiskuvia on taas tulossa.

Rannalla veden ääressä näkee paljon sinisiä tikun mallisia hyönteisiä, jotka joko lentävät tai roikkuvat ruohonkorsiin kiinnittyneinä. Tunnistin ne eläinkirjan avulla tytönkorennoiksi, mutta sen tarkemmin en osaa lajia sanoa (kyseessä saattaa olla okatytönkorento tai keihästytönkorento).

Satuin taas sopivasti paikalle juuri paritteluaikaan.

Sininen korento on koiras; keltainen naaras.



Luonto on kyllä nerokas.  Ajatelkaa nyt tätäkin korentojen parittelurengasta: koiras tarttuu parittelussa naarasta niskasta omalla takaruumiin kärjellään. Parittelu voi kestää parista sekunnista useampaan tuntiin, ja kun naaras on hedelmöittynyt, naaras irrottaa oman takaruumiinsa kärjen koiraan ruumiista ja syntyy ns. tandem, jolloin korennot ovat siis peräkkäin.

Tytönkorennot myös lentävät tällä tavalla, sekä parittelurenkaana että tandemissa, ja nämäkin yksilöt lähtivät lentoon kuvassa näkyvässä asennossa. Taisivat häiriintyä kamerastani. Toivottavasti homma ei keskeytynyt minun takiani. Smiley

Lentävien kimalaisten kuvaaminen on hauskaa puuhaa, kun kimalaiset ovat lentäessään jotenkin niin hupaisan näköisiä.




Kameralle tallentui myös pari erilaista ampiaista (?), ja hieman harmittaa, kun en löytänyt niille tarkempaa lajikuvausta.










On muuten tosi vaikeaa ja aikaavievää yrittää tunnistaa jotakin lajia netistä pelkän kuvan perusteella!

Kekomuurahainen on saanut nimensä muurahaisten hienoista keoista. Kekomuurahainen on käsittääkseni suhteellisen harmiton, ja se auttaa pitämään myös käärmeet loitolla.


Kekomuurahainen kuuluu niihin muurahaislajeihin, jotka lypsävät kirvoja ravinnokseen. Kirvat erittävät peräpäästään mesikastetta (sokeripitoista ulostetta), joka on kekomuurahaisten suurta herkkua. Muurahainen saa kirvoilta tätä herkkua sillä tavalla, että se hivelee kirvaa tuntosarvillaan tai etujaloillaan, jolloin kirva erittää ison pisaran mesikastetta peräpäästään, ja muurahainen saa imaistua sen suuhunsa.

Kirvoja hivelemässä.



Kirvat hyötyvät muurahaisten läsnäolosta, sillä muurahaiset suojelevat kirvoja niiden vihollisilta, esimerkiksi leppäkertuilta. Ihmisnäkökulmasta siis leppikset ovat hyviksiä; kekomuurahaiset pahiksia.

Mesikasteen lisäksi kekomuurahaiset syövät muun muassa hyönteisiä, kastematoja, hämähäkkejä ja toukkia.

Saalis on usein paljon isompi kuin muurahainen itse.



Jotkut muurahaislajit järsivät myös puuta, ja ne saattavat jopa perustaa pesänsä talon rakenteisiin. Muurahaiset eivät käsittääkseni varsinaisesti syö puuta, vaan ne vain järsivät puuhun koloja pesälleen. Kolot saattavat olla hyvinkin isoja ja puu kolojen seurauksena lähes ontto. Muurahaisten onkalot ovat erityisen iso ongelma silloin, jos ne sijaitsevat rakennuksen kantavuuden kannalta kriittisissä paikoissa.

Muurahaisten järsimä pölli.

Varoituksen sana hämähäkkejä pelkääville: nyt seuraa vähän hämähäkkijuttuja.

Läheltä katsottuna hämähäkki näyttää melkeinpä sympaattiselta.


Vaikka hämähäkki on monen (myös minun) mielestä hieman iljettävä otus, se on kuitenkin loppujen lopuksi aika harmiton, ja kaiken lisäksi se saalistaa ihmiselle kiusallisia hyönteisiä. Olen myös kuullut, että hämähäkin näkemistä pidetään hyvänä enteenä mutta tappamista huonona: tappaminen tietää huonoa onnea tai jopa onnettomuutta.

Hämähäkin ruoansulatusjärjestelmä on minusta aika mielenkiintoinen, sillä hämähäkki kykenee nauttimaan vain nestemäistä ravintoa. Tärkeä osa hämähäkin ruoansulatuksesta tapahtuu saaliseläimen sisällä: hämähäkki ruiskuttaa uhriinsa myrkkyä, ja ruoansulatusentsyymit muuttavat saaliin kudokset nestemäiseen muotoon. Tämän jälkeen hämähäkki puristelee tai imee "mehun" saaliista suuhunsa. (Wikipedia)

Yllättävää on myös se, että hämähäkeillä on huono näkö: ne näkevät parhaimmillaankin vain 30 sentin päähän.

Hämähäkeillä on takaruumiissaan kehruurauhasia, joista ne voivat erittää ilmassa kovettuvaa seittiä. Kaikki hämähäkit tuottavat seittiä ja käyttävät sitä muniensa suojana, mutta osa kutoo niistä myös pyyntiverkkoja, pesiä, liitorihmoja ja paketteja saalista varten.


Hämähäkin seitti on paksuuteensa nähden teräslankaakin vahvempaa. Seitti on myös tahmeaa, mikä tekee siitä erinomaisen ansan, josta vain harva siihen eksynyt hyönteinen pääsee irti. Hämähäkki joutuu tekemään joka päivä uuden verkon.

Pitkäjalkainen lukki.


Kultakuoriaista ei voi mitenkään olla huomaamatta, sillä se on todella iso ja huomiota herättävän värinen.


Kotimaan luonto-oppaassa kuvailtiin kultakuoriaista varsin osuvasti: sen löytää usein putkikasvien kukinnoista, joissa se möyrii vähemmän hienostuneesti kukkien siitepölyä ja terälehtiä pureskellen.




Lintuja en ole juurikaan onnistunut bongaamaan. Tavanomaisia vesilintupoikueitakaan ei ole näkynyt edellisvuosien tapaan lainkaan. En tiedä, mihin ne ovat hävinneet. On siis ollut tyytyminen hieman tavallisempiin lintuihin.


Tämä västäräkki käy aina laiturilla heiluttamassa pyrstöään, ja sitä on hauska katsella. Hieman huvitti, kun luin västäräkistä samaisesta Kotimaan luonto-oppaasta: "Pesän rakentaminen jää yleensä lähes yksinomaan naaraan huoleksi. Koiras kyllä touhuaa innokkaasti naaraan ympärillä, mutta sen ainoaksi ansioksi jää muutaman ruohon tai sammalen kantaminen." Mitenköhän tämä kuulostaa niin tutulta? Smiley


Myös rantasipi käy usein laiturilla piipittämässä. En tiedä, onko tuo taustalla näkyvä lintu rantasipin poikanen vai jonkin toisen lajin edustaja. Ainakin linnun nokassa on vähän samaa muotoa kuin tuossa edustalla näkyvässä linnussakin.

Lopuksi vielä yksi laiturilemmikki: pari säynävää käy aina tyynellä säällä uiskentelemassa laiturin lähellä.



Olen kirjoittanut tätä postausta niin moneen otteeseen ja menettänyt hermoni netin kanssa niin monta kertaa, että toivon todella, että lähettäminen vihdoinkin onnistuu. Mur mur.