Ehtoolla laiskat virkoo, rutilaiskat lauantaina.


sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Viimeinen matka

Nyt saatte varmaankin yliannostuksen Ganeshaa, mutta tämä on satavarmasti viimeinen postaus aiheesta, koska yksitoistapäiväinen Ganesha-juhlakin saatiin eilen päätökseen. Smiley

Viimeisenä juhlapäivänä Ganesha-patsaat upotetaan vesistöihin, mutta en ole itse koskaan tätä Ganeshojen upottamista nähnyt. Tänä vuonna teki mieli nähdä tapahtuma ihan omin silmin, joten suuntasin eilen Hyderabadin tärkeimmälle upotuspaikalle, Hussain Sagar -järvelle kaupungin sydämeen.

Koko järven ympäristö oli suljettu autoliikenteeltä, ja järven lähelle saivat ajaa vain patsaiden tuojat. Olin nähnyt lehdessä listan paikoista, joihin auton voisi jättää, joten jätin omani Khairatabadin rautatieasemalle ja jatkoin matkaa kävellen. Oli ihan outoa, kun Khairatabadin flyover (ylikulkusilta), joka on yleensä äärettömän ruuhkainen, oli tyhjä autoista.

Keskikorokkeella on upouusia, kaupungin kaunistamisprojektin aikana istutettuja kasveja.
Hussain Sagarin eteläpuoliset rannat olivat täynnä nostureita, joita oli pystytetty rannoille vähän väliä. Nosturit olivat isompien Ganesha-patsaiden upottamista varten, ja ne oli numeroitu, jotta ihmiset tietäisivät mennä oikealle nosturille.

Nostureita - ja yksi iso Ganesha lähdössä viimeiselle matkalleen.
Vaikka en (ilmeisestikään!) ole hindu, ja koen uskonnot muutenkin itselleni aika vieraiksi, en voinut olla tempautumatta mukaan siihen karnevaalitunnelmaan, joka paikalla oli. Parasta (vai pahinta?!) hindujuhlissa onkin se, että niihin ovat kaikki tervetulleita mukaan.




Minulle tuli tästä Ganesha Visarjanista mieleen hieman holi-juhla, koska monet olivat sotkeneet itsensä väreillä holi-juhlan tapaan.




Ganesha-patsaita virtasi paikalle tasaiseen tahtiin, ja niitä tuotiin järvelle kaikin mahdollisin kulkuneuvoin - sekä myös ilman kulkuneuvoja. Patsaat olivat myös hyvin erikokoisia - oli ihan pieniä ja vastaavasti taas hyvinkin isoja patsaita.



Kyydissä koko perhe ja Ganesha!


Iso Ganesha ja pikku-Ganesha. Smiley
Tavalliset kansalaiset eivät päässeet upottamaan Ganeshoja, vaan se oli ammattilaisten hommaa. Pienemmät Ganeshat upotettiin käsin: Ganesha ojennettiin aidan yli upottajille, jotka kävivät sitten upottamassa patsaan veteen.

Hyvää matkaa, Ganesha! 
Niin kaunis patsas - ja kohta entinen. Smiley
Pientä asettelua
- ja sitten hukuttaminen.
Sarjatyötä.
Viimeinen silmäys.
Isommat Ganeshat täytyi nostaa nosturilla veteen. Useimmat aseteltiin lavalle, jonka päällä ne sitten laskettiin veteen.

Lavalle nostoa odottelemassa. Huomatkaa hieno aurinkovarjo!
Kaksi isoa Ganeshaa ja monta pientä lähdössä samalla kyydillä.
Siellä ne nyt menevät.






Ennen kuin Ganesha voitiin lähettää matkaan, sille piti suorittaa viimeiset puja-rituaalit.



Huomatkaa Ganeshan kädessä oleva laddu, joka on sirottu narulla kiinni, ettei se vain putoa matkalla. Smiley

Uutiskanavat lähettivät suoraa ohjelmaa eri puolilta kaupunkia, ja järven rannalle oli pystytetty telineitä televisiokameroita varten, jotta kuvaajilla olisi hyvä näkyvyys joka suuntaan.


Kaiken hälinän keskellä näin myös vähän miettiväisemmän näköisiä ihmisiä, ja tulin miettineeksi, mahtavatkohan kaikki tykätä Ganeshaan liittyvästä remuamisesta ollenkaan. Ehkä joku haluaisi juhlia vähän hiljaisemmin?

Mietteliäs mies pieni Ganesha sylissään.
Smiley
Olin mennyt paikalle vain uteliaisuuttani norkoilemaan, mutta yllättäen juhla koskettikin minua odottamattomalla tavalla. Useimmille Ganeshasta luopuminen näytti olevan ilonpidon ja remuamisen aihe, mutta jotkut luopuivat Ganeshasta eleettömästi ja hiljaisesti. Minuun tekivät vaikutuksen erityisesti nämä jälkimmäiset, joista näki, että Ganesha ei ollut heille vain yksi syy juhlia vaan että Ganesha-patsaalla oli oikeasti merkitystä. Ehkä heidän elämässään oli tapahtunut jotain sellaista, jonka takia Ganesha oli tänä vuonna heille jostakin syystä tavallistakin merkityksellisempi?

Vaikka menin paikalle siis lähinnä vain töllistelemään, poislähtiessäni minusta tuntui, että olin oppinut taas jotakin uutta hindulaisuudesta ja ehkä intialaisistakin. Tunsin kunnioitusta hindujen vahvoja perinteitä kohtaan, ja ymmärsin, että nykypäivän hektisessä elämässä uskonto tuo ihmisille varmasti aika paljon lohtua ja turvaa. Samalla tunsin myös pientä haikeutta siitä, että Suomessa on niin vähän juhlia - ja niitäkin vähäisiä juhlitaan loppujen lopuksi aika huomaamattomasti.  

Juhlan surullinen puoli on tietenkin aivan hirveä roskaaminen ja saastuttaminen. Kuvat puhuvat varmaankin puolestaan.



Normaalisti kaiken tämän roskan ja jätteen siistimiseen menisi noin viikko, mutta nyt järvi täytyisi saada edustuskuntoon jo yhdessä päivässä, kun maanantaina alkaa kansainvälinen biodiversiteetti-konferenssi. Roskien korjaaminen aloitettiinkin jo muutama päivä sitten, sillä järveen oli upotettu jo ennen varsinaista juhlapäivää yli 5 000 patsasta. Jollakin ihmeen konstilla kaupunki meinaa saada järven siistiksi maanantaihin mennessä! 

Khairatabadin ison Ganeshan 3 500 kilon painoisen laddun kohtalosta kyseltiin edellisessä postauksessa, ja nyt osaan kertoa, mitä sille tapahtui: sitä ei upotettu järveen, vaan se jaettiin Khairatabadin Ganeshan palvojien kanssa. Sitä oli alettu jakaa jo torstaiaamuna, ja torstai-iltaan mennessä laddusta oli jaettu yli tuhat kiloa. Tarkoitus oli, että laddusta pääsisi nauttimaan mahdollisimman moni.

Kun olin aikani Ganeshojen upotusta seuraillut, oli aika lähteä kävelemään takaisin autolle. Olin pysäköinyt autoni aseman katoksen alle toisen auton viereen, ja muita ajoneuvoja ei paikalla sitten ollutkaan. Siinä näytti olevan minusta hyvä ja turvallinen paikka autolle. Kun palasin muutaman tunnin päästä takaisin parkkipaikalle, sain kokea pienen järkytyksen. Parkkipaikka oli muuttunut moottoripyörien parkkipaikaksi, ja autoni oli jäänyt täysin moottoripyörien saartamaksi!

Kuvan ulkopuolella on vielä lisää moottoripyöriä...
Kun ihmettelin parkkimaksuja ottavalta mieheltä, miten saisin auton sieltä kaikkien moottoripyörien takaa, mies levitteli käsiään ja hymyili minulle osaaottavasti: onko tuo sinun autosi; eihän sitä sieltä mitenkään saa! Rupesin miettimään seuraavaa siirtoa: jättäisinkö auton sinne, soittaisinko jonkun apuun vai rupeaisinko nostelemaan moottoripyöriä edestä pois. Päädyin viimeiseen vaihtoehtoon, mutta parkkipaikan ukko ja pari muuta miestä olivatkin jo päätyneet samaan ratkaisuun ja alkaneet nostella moottoripyöriä edestä pois. Itsekin yritin nostaa yhtä moottoripyörää, mutta se olikin paljon painavampi kuin olin kuvitellut, enkä jaksanutkaan. Voin kyllä kertoa, että oli mukava tunne päästä parkkipaikalta pois. Smiley

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

ISO Ganesha

Pari vuotta sitten yritin löytää Khairatabadin kaupunginosasta Ganesh Chaturthi-juhlan aikaan kaupungin tunnetuimman Ganesha-patsaan, joka on ainakin viime aikoihin asti ollut myös kaupungin suurin Ganesha. (Elefanttipäinen Ganesha on yksi hindulaisuuden rakastetuimmista jumalista, ja Ganesh Chaturthi on yksi vuoden suurimmista juhlista.) Harhailin tuolloin umpimähkään Khairatabadissa, kun en tajunnut, että patsaan sijainnin voisi ensin yrittää selvittää kartastakin. Tänä vuonna patsas löytyikin sitten helposti, kun olin katsonut kartalta summittaisen sijainnin. Smiley Lopullista sijaintia ei tarvinnut paljon arvailla; piti vain seurata ihmisvirtaa ja suunnistaa ääntä kohti. 

Olin meinannut käydä patsaalla jo sunnuntaina, mutta olinkin tullut toisiin ajatuksiin, kun olin ruvennut miettimään, että patsaalla saattaisi olla sunnuntaina hirveä ruuhka. Onneksi en ollut yrittänytkään käydä siellä silloin - patsaalla oli käynyt nimittäin sen yhden päivän aikana 100 000 vierasta! Tungos on varmaankin ollut ihan hirveä, kun patsas on kaiken lisäksi todella ahtaassa paikassa pienten kujien varrella. Kartalla nämä kujat olivat näyttäneet isoiltakin autoteiltä, mutta totuus oli (taas) hieman toisenlainen. Melkein kerkesi tuskanhiki nousta otsalleni, kun yritin puikkelehtia jalankulkijoiden, tielle levittäytyneiden kaupustelijoiden, autoriksojen ja moottoripyörien välissä ja yrittää olla osumatta kehenkään tai mihinkään.

Tässä on se "iso autotie", jota tulin.
Tässä hän on: Khairatabadin Ganesha koko seitsemäntoistametrisessä komeudessaan.

Patsaan edessä oli lava, johon ihmiset saattoivat kiivetä ikuistaakseen itsensä kameralla Ganeshan kanssa. Ganeshaa kuvattiin muutenkin ahkerasti.


Ganesha rakastaa makeisia, joten hänellä täytyy olla kädessään pyöreä makeinen, laddu.


Tämän Ganeshan laddu ei olekaan mikä tahansa pikkuinen makeispallo, vaan sillä on painoa kokonaiset 3 500 kiloa! (Viime vuonna Khairatabadin Ganeshan laddu painoi "vain" 2 500 kiloa.) Koko Ganesha-touhu on mennyt jättimäisine ladduineen ihan järjettömyyksiin: ennen Ganesha-patsaatkin olivat pieniä savipatsaita, mutta nyt niiden pitää olla kymmeniä metrejä korkeita. Kaiken lisäksi juhlahan päättyy 29. päivä siihen, että nämä patsaat kuljetetaan vesistöihin ja upotetaan niihin. Kuvitelkaa nyt tätäkin Ganeshaa, miten vaikeaa sen kuljettaminen ja upottaminen on! Ja kun kyse ei ole vain yhdestä patsaasta, vaan kaupungissa on tuhansia Ganeshoja, jotka pitää upottaa jonnekin.

3 500 kilon painoisen laddun valmistukseen on tarvittu seuraavanlaisia aineksia:  150 kiloa cashewpähkinöitä, 80 kiloa manteleita, 20 kiloa kardemummaa, 20 kiloa kamferia, 850 kiloa linssejä, 750 kiloa gheetä ja 1 600 kiloa sokeria. Sivumennen sanoen on muuten todettava, että minä en voi sietää kamferia, jota käytetään täällä paljon makeisissa ja joskus myös muissa ruoissa (onneksi kuitenkin aika harvoin). Minulle tulee sen hajusta aina mieleen yksi mamman (äidinäidin) kaappi, jossa mamma säilytti kamferia ja josta tuli aina hirveä kamferin löyhähdys. Jos vain haistankin kamferin jossakin syötäväksi tarkoitetussa, se jää kyllä minulta takuuvarmasti syömättä.

Ganeshan vasemmalla puolella oli aurinkojumala Sri Surya Bhagavan seitsemän hevosensa kanssa.


Monet menivät Ganeshan lähelle darshanille, eli luomaan jumalaan "katsekontaktin".


Jonoa ei ollut paljon, mutta minulla ei siltikään ollut mitään hinkua päästä Ganeshan kanssa lähikontaktiin.

Kookospähkinä liittyy läheisesti Ganeshan palvontaan, sillä kookospähkinää pidetään puhtaimpana asiana, jonka ihminen voi jumalalle tarjota. Darshan-jonon alkupäässä olikin nuorukainen, joka rikkoi ihmisten tuomia kookospähkinöitä, jotta kävijät saivat tarjota kookospähkinän Ganeshalle ja nauttia kookosvettä.

Rikkomisvälineenä hänellä oli mielenkiintoinen "pukki".

Ihmisiä tungeksimassa darshanille.
Jos Intiassa tapahtuu jotakin jossakin, kaikenlaiset kaupustelijat (ja kerjäläiset) ovat heti paikalla.

Samanmoisia ladduja ihmisille myytäväksi - huomattavasti pienemmässä koossa!
Jäätelökauppias.
Kauempaa tulleet ihmiset olivat majoittuneet kuka minnekin, ja lähiympäristön tiet olivat aivan järkyttävien roskakasojen vallassa (niitä en viitsinyt edes kuvata).


Ihmisiä epämääräisinä kasoina keskikorokkeen päällä.
Lopuksi vielä pieni videopätkä, jotta saisitte jonkinlaisen kuvan melun määrästä.