Huononäköinen ihminen: henkilö, jonka täytyy käyttää piilolinssejä, jotta näkisi silmälasinsa.

Huononäköinen ihminen: henkilö, jonka täytyy käyttää piilolinssejä, jotta näkisi silmälasinsa.


lauantai 29. lokakuuta 2011

Muistatko?

Tällä viikolla oli ensimmäisen psykologian kurssin tentti, ja minäkin kävin siellä raapustelemassa papereihin jotakin. En ole siis ainakaan vielä lopettanut opintojani, vaan asiassa on oikeastaan käynyt päinvastoin: olen innostunut aiheesta vieläkin enemmän. Eihän tämä ensimmäinen kurssi toki vielä mitään varsinaista psykologiaa ollut, sillä kurssilla perehdyttiin lähinnä vain aivojen ja hermoston toimintaperiaatteisiin, tarkkaavaisuuteen ja muistiin.

En meinaa täyttää blogiani millään psykologisilla höpinöillä, mutta työmuistista pitää kuitenkin ihan pikkuisen kirjoittaa, kun se on minusta niin mielenkiintoinen aihe.Smiley

Muisti on jakautunut kahteen osaan, lyhytkestoiseen työmuistiin ja pitkäkestoiseen säilömuistiin. Työmuisti pitää mielessä kullakin hetkellä käsiteltävänä olevat asiat, jotka pysyvät mielessämme vain niin kauan, että ehdimme hyödyntämään tietoja meneillään olevassa puuhassa tai vaihtoehtoisesti tallettamaan ne säilömuistiin. Työmuisti on hyvin hatara, sillä asiat unohtuvat työmuistista yleensä jo 10-20 sekunnissa. Työmuistin kapasiteettikin on aika surkea, koska työmuistissa ("mielessä") pysyy kerralla enintään 4-7 yksikköä, esimerkiksi numeroa, nimeä tai asiaa. Erityisesti merkityksettömät yksiköt - vaikkapa oudot puhelinnumerot - unohtuvat nopeasti.

On siis sula mahdottomuus pitää mielessä samanaikaisesti paljon tietoa. Työmuistin rajallisuus tulee jatkuvasti vastaan: Jos lähtee kauppaan ilman ostoslistaa ja ostettavana on paljon tuotteita (siis enemmän kuin tuo 4-7), melko varmasti jokin unohtuu. Kun laittaa ruokaa reseptin mukaan, ohjetta pitää vilkuilla vähän väliä, koska koko reseptiä ei pysty tallettamaan kerralla muistiinsa. Vaikeaselkoista tekstiä lukiessa saman lauseen voi joutua aloittamaan monta kertaa uudestaan, kun lauseen alku on jo unohtunut siinä vaiheessa, kun on päässyt lauseen loppuun. Jos lähtee hakemaan toisesta huoneesta jotakin ja kiinnittää matkalla huomionsa johonkin toiseen asiaan ("ai niin, nuo pyykithän pitäisi levittää kuivumaan"), uusi havainto pyyhkäisee alkuperäisen asian mielestä ja unohdamme kokonaan, mitä meidän oikein pitikään tehdä.

"Valitsen kaupan heviosastolla yleensä maksimissaan kaksi tuotetta kerralla, minkä jälkeen kiikutan pussit vaa'alle punnittavaksi. Viime viikolla en kuitenkaan jostain syystä jaksanut kävellä vaa'alle jo kahden tuotteen jälkeen, vaan pussitin vielä kolmannenkin tuotteen, mikä tarkoitti sitä, että minun täytyi muistaa vaa'alle asti kolmen eri tuotteen kaksinumeroiset punnituskoodit. Toistelin koko ajan vaa'alle kävellessäni näitä numeroita mielessäni, koska pelkäsin, että ne unohtuisivat, ja joutuisin käymään katsomassa numerot uudestaan. Oikein tunsin, kuinka pinnistelin työmuistini äärirajoilla: jos mikä tahansa - kännykän pirinä, naapurin tutut kasvot, auenneet kengännauhat - olisi vienyt huomioni pois noista kolmesta koodista, olisin unohtanut ne välittömästi."
Työmuisti on erittäin altis häiriötekijöille. Koska lyhytaikainen muistaminen perustuu usein sisäiseen puheeseen (asioita kertaillaan mielessä "ääneen"), jokin ulkoinen häiriö saattaa tyhjentää muistin kerralla. Omalla mielentilalla ja vireydellä on niilläkin vaikutusta työmuistin toimintaan, kuten myös tarkkaavaisuudella: jos asiaan ei jaksa keskittyä, ei voi oikein pitää mielessäkään mitään.

Pitkäkestoisella säilömuistilla ei sen sijaan ole aika- eikä kapasiteettirajoja, vaan siellä voi olla tallessa rajaton määrä asioita vuosikymmenien takaa. Siellä on esimerkiksi sellainen tieto, että Tukholma on Ruotsin pääkaupunki, että Petteri Punakuono on poro ja että minulla oli kuudennella luokalla vihreä villapaita.

Ihmisten työmuistissa voi olla hyvinkin paljon eroja. Joidenkin työmuistikapasiteetti on suurempi kuin toisten, joten he pystyvät pitämään samanaikaisesti mielessään enemmän asioita. Ihmiset, joilla on hyvä työmuisti, näyttäisivät olevan myös nopeampia oppimaan, taitavampia ratkaisemaan ongelmia ja ymmärtämään luettua. Jotkut osaavat myös hyödyntää työmuistiaan tehokkaammin kuin muut: on olemassa esimerkiksi niin sanottuja supermuistajia, jotka pystyvät muistamaan jopa 80 eri tietoyksikköä samalla kertaa. Heidän kohdallaan on tavallisesti kyse kuitenkin siitä, että he osaavat järjestää tietoa mielessään taitavammin ja muuttaa tiedon itselleen merkityksellisiksi yksiköiksi, jolloin tieto jää mieleen paremmin. Muistettavat numerosarjat voidaan muuttaa vaikkapa läheisten syntymäpäiviksi, vuosiksi tai muiksi tutuiksi luvuiksi.
"Hankin jokin aika sitten kirjastokortin yliopiston kirjastoihin. Jos haluaa uusia lainojaan ja tehdä varauksia netin kautta, kirjaston tietokantaan pitää syöttää kirjastokortin numero. Kortti on minulla lompakossa, joten minun piti aina numeroa tarvitessani lähteä kaivamaan kortti lompakosta, koska en kaikista yrityksistäni huolimatta pystynyt mitenkään painamaan mieleeni lainauskortin numerosarjaa, vaikka siinä ei ole kuin kymmenen numeroa. Numerosarja kun on sellainen, että en saa muokattua siitä mitenkään sellaista kokonaisuutta, jonka muistaisin helposti. Lopulta annoinkin periksi ja kiinnitin kortin numeron teipillä kiinni läppäriini, ettei aina tarvitse käydä kaivamassa korttia esiin."
Syytä ihmisten työmuistin eroavaisuuksiin ei kuitenkaan tiedetä. Kyse voi olla geeneistä, lapsuuden kasvuympäristöstä tai koulutuksesta.Huonolla työmuistilla on todettu olevan yhteyksiä muun muassa oppimisvaikeuksiin, esimerkiksi lukihäiriöihin, ADHD-tarkkaavaisuushäiriöön ja Aspergerin oireyhtymään. Huono työmuisti voi vaikuttaa koulumenestykseen, älykkyyteen ja elämänlaatuun yleensäkin. Mielenkiintoista on myös se, että tyttöjen työmuisti näyttäisi aiemmin kuin poikien työmuisti, joten tyttöjen tavallisesti paremman koulumenestyksen voisi ehkä selittää osin työmuistillakin.

Työmuistiaan voi parantaa muistia kuormittavilla toiminnoilla, kuten pelaamalla muistipeliä, ratkaisemalla sudokuja ja tekemällä ristikoita. Shakinpeluun on sanottu myös olevan erinomaista jumppaa työmuistille, koska pelaaja joutuu analysoimaan mielessään erilaisia siirtovaihtoehtoja ja pitämään samalla muutkin vaihtoehdot työmuistissaan. Lukeminen on sekin hyvää harjoitusta aivoille, etenkin jos teksti on vaikeaa.

Lisää luettavaa työmuistista
Tieteen Kuvalehti - Miten muisti toimii?
Tieteen Kuvalehti - Kertaus tekee muistosta pysyvän
Tiede.fi - Työmuisti tekee terävän
Turun Sanomat - Työmuisti kuntoon treenaamalla

(Kuvat: ElementsForHealth, WEC11, LearningWorksForKids ja BrainConnection.
)

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Poppaa

Tämän viikon makroteemana on lämmin. Mikäpä sen lämpimämpää kuin tuli. Smiley

Tuikut ovat ajankohtaisia senkin takia, että Intiassa juhlitaan tänään valon juhlaa diwalia.




Lisää lämpimiä kuvia löytyy täältä.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Ompeluprojekti (ja kuinkas sitten kävikään)

Jokin aika sitten kirjoittelin kankaasta, joka oli unohtunut vaatehuoneen hyllylle vuodeksi ja josta minun oli ollut tarkoitus ommella takki. Nyt kun kangas oli ilmestynyt jälleen näkyviin, päätin ryhtyä tuumasta toimeen ja saada takin ommeltua, vaikka henki menisi. Vaan miten kävi?

Niin ohraisestihan siinä sitten kävi, että kankaasta ei tullut takkia, minusta ei tullut ompelijaa, eikä tästä blogista tullut käsityöblogia. Homma lähti kyllä ihan hyvin käyntiin, joten alku näytti varsin lupaavalta. Kävin yhtenä päivänä kirjastossa, ja selasin siellä kaikki mahdolliset käsityölehdet, jotka käsiini sain. Löysin kolmen kivannäköisen takin kaavat, joista valitsin sen mallin, joka näytti kaikkein helpoimmalta ommella.

Sitten piirsin kaavat, mikä ei ollutkaan niin kauheaa puuhaa kuin olin muistellut. Toki piirtelyssä oli omat hankaluutensa, kuten sekin, pitääkö kaavoihin jäljentää ihan kaikki (esimerkiksi nekin kummalliset nuolet, joilla ei vaikuttanut olevan mitään virkaa ja jotka myöhemmin osoittautuivat langansuunnan osoittaviksi merkeiksi).

Palapeli. Pilipali.

Koska minulla ei ole riittävästi pöytätilaa, luonnollinen ratkaisu on siirtyä lattialle. Siellähän sitä on tilaa möyriä! Väliäkö sillä, että alla on matto, joka aiheuttaa kankaaseen ja kaavoihin kohoumia. Kangas oli muutenkin erittäin oikullinen, enkä meinannut saada sitä taiteltua tasaisesti kaksin kerroin mitenkään. Aikani taisteltuani keksin, että kankaanhan voisi silittää - silittämällä se ainakin oikenisi! Idea oli muuten ihan hyvä, mutta tulin samalla silittäneeksi vähän mattoakin, joka hieman kärähti yhdestä kohtaa. Mitäs me käsityöläiset. Smiley

Pitkä kuin nälkävuosi.

Pommiko täällä on räjähtänyt?

Välillä piti käydä ostamassa tukikangasta, kun luin ohjeesta, että takkiin tarvittiin semmoistakin. Se piti silittää muutamaan kappaleeseen kovikkeeksi, mikä onnistui sekin täydellisesti, koska olimme kangaskaupan tädin kanssa yhdessä katsoneet, kumpi puoli tulee kangasta vasten. Etten sitten silittäisi tukikangasta liimapuoli ylöspäin, jolloin kangas kiinnittyisi silitysraudan pohjaan...

Seuraavaksi alkoikin sitten se vaikein osuus: ompeleminen. Päätin noudattaa viimeksi saamaani ohjetta, että kannattaa vain ruveta ompelemaan ilman että yrittää sisäistää koko ohjeen ennen työhön ryhtymistä, mikä osoittautuikin oikein hyväksi neuvoksi. Jollakin tapaa työ todellakin opettaa tekijäänsä, vaikka olisi kyseessä tällainen keltanokkakin.

Ensin piti ommella taskut, ja oikein hämmästyin, kun sain aikaiseksi ihan ilmiselvän taskun! Minusta tuntui kuitenkin jotenkin kummallisesti siltä, että olin tehnyt taskun kanssa jotain väärin, mutta en keksinyt kuollaksenikaan, mitä se mahtaisi olla. Päätin siis ommella toisenkin taskun samalla tavalla - ainakin taskut olisivat identtiset! Kaiken lisäksi taskujen päälle tulisi läppä, ja itse taskut eivät edes näkyisi sieltä alta.

Seuraavaksi pääsin ompelemaan jo pidempiä matkoja, kun vuorossa olivat olka- ja sivusaumat. Niiden jälkeen minulla olikin jo koossa kaksi takinraakileen puolikasta. Koska olen "joskus" hieman malttamaton, laitoin takasauman yhteen nuppineuloilla, jotta pääsisin sovittamaan takkia ensimmäisen kerran, ja näkisin, millainen takista oli tulossa.

Peilin edessä pyörähdeltyäni totesin, että takki näytti aivan kamalalta. Lehden kuvassa malli näytti suhteellisen istuvalta, mutta minun päälläni takki muistutti neljän hengen telttaa, jossa on vielä koirallekin oma lisäsiipi. En yleensäkään tykkää telttamallisista vaatteista, vaan minusta vaatteiden pitää istua edes jotenkin.

Tavoite.

Paska kopio.

Voi surkeus. Oli vakavan harkinnan paikka: tekisinkö takin loppuun - silläkin uhalla, että en koskaan tulisi käyttämään sitä - vai jättäisinkö takin suosiolla kesken? Jälkimmäisen vaihtoehdon puolesta puhui sekin, että minulle oli työn edetessä paljastunut, että takkiin tulisi vuorikin: minun pitäisi ommella siis tavallaan kaksi takkia, varsinainen takki ja vielä vuorikin! Vuorikangasta en sentään ollut vielä ostanut, koska minusta on ilmeisesti kiva juosta kangaskaupassa alvariinsa ja hakea yhdellä kertaa kangas, seuraavalla tukikangas, kolmannella vuorikangas ja niin edespäin.

Lopulta päätin jättää takin kesken. Ehkä olin valinnut väärän mallin kankaalleni, tai sitten lehden kuva jotenkin vääristi takin ulkonäköä. Tämä minua juurikin rasittaa käsityöohjeissa: oman tuotoksen pitäisi kaiken järjen mukaan vastata ohjeen kuvaa, mutta harvoin näin käy, ainakaan minulla. Yksikin villatakki, jota neuloa pakersin aika monta tuntia ja joka jopa valmistui, ei ole nähnyt kertaakaan päivänvaloa siksi, kun ei siitä tullutkaan yhtään sellainen kuin lehden kuva antoi olettaa.

Onneksi vaatteita saa kaupastakin ihan valmiiksi ommeltuina, ettei tarvitse olla riippuvainen oman ompelupajan tuotoksista.Smiley

perjantai 21. lokakuuta 2011

Ruokamakroilua

Olen ihaillut muiden ottamia makroviikko-kuvia jo pitkään, mutta en koskaan ole tullut itse osallistuneeksi makroviikon haasteeseen. Nyt kuitenkin, kun aiheena oli ruoka, aihe liippasi niin läheltä, että koin herätyksen: minä kanssa!

Makroviikoilla on siis tarkoituksena kuvata joka viikko jokin kohde läheltä.

Fusillipasta tahtoi kuvaani siksi, että osa tämän yksilön kavereista päätyi eilen ruokalautasen kautta vatsaan, ja tämäkin kyseinen fusilli tahtoi paketista ulos maailmaa katselemaan.

Kierroksella.

Surffilaudat kehiin ja laineille!

Yy, kaa, koo... monta meitä oikein on?

Eikö mulla olekin pelottava varjo, vaikka olen vaan ihan tällainen viaton fusilli.

Muut hienot ruoka-aiheiset makrokuvat löytyvät täältä.

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Outoja kapistuksia

Kuka arvaa, mitä nämä ovat?
Edit.
No nämä ovat tietenkin silikonisia varvasvarusteita: siinä on varvastuppi, vasemman jalan vasaravarpaanoikaisija sekä lankarulla-malliset varpaanerottajat. Smiley

Minä en tiennyt, että tämmöisiä on olemassakaan, ennen kuin kävimme apteekissa etsiskelemässä apuja ukkelin kipeytyneeseen varpaaseen/päkiään. Alun perin tarkoituksena oli löytää vain jonkinlainen yksinkertainen geelipehmuste, vaikka suhtauduin jo senkin löytymiseen hieman epäilevästi. Ei kai sellaisia ole keksittykään!

Vaan väärässäpä olin! Apteekissa oli kokonainen hyllyllinen varvaspehmukkeita ja muita varvasvarusteita: oli muun muassa varpaanerottajia puolikuun ja lankakerän mallisina, varvaslenkillisiä päkiäpehmusteita, erilaisia silikonirenkaita, varvaskampoja, tuppeja ja paljon muuta, mitä en enää pystynyt rekisteröimään. Kaiken lisäksi useimpia sai S-, M- ja L-kokoisina.

Hieman jäin kyllä ihmettelemään, mihin varpaiden kokoluokitus perustuu ja mistä omien varpaidensa koon tietää. Vai meneekö se niin, että pikkuvarvas on kokoa S, isovarvas kokoa L, ja muut varpaat ovat sitten mediumeja? Ei kuulosta kauhean vedenpitävältä selitykseltä tämäkään, koska onhan ihmisten varpaiden koissa eroja. Minulla on esimerkiksi huomattavasti suurempi ukkovarvas kuin ukkelilla - ei sitä ihan suotta pottuvarpaaksi sanota. Smiley

Kalliitahan nuo varusteet minusta ovat, sillä niiden hinta näkyi liikkuvan yleensä kymmenen ja viidentoista euron välillä, ja minusta se on aika paljon yhdestä silikonimöhkäleestä. Nyt meillä kuitenkin on näitä lisävarusteita useampikin kappale, ja toivottavasti näillä nyt pärjätään ainakin vähän aikaa!

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Huomenna en syö mitään

Kevyehkö lounasannos.

Toinen.

Hei! Et syönyt kaikkea!

Mikäs tämä tällainen Makuuni on, kun täältä saa elokuviakin?

Ulkoilutetaanpas näitä sauvoja.

Niin nälkä, että näköä haittaa.

Onneksi on tämä koirabägi.

Miksei tämä liiku?

torstai 13. lokakuuta 2011

Käytännön piloja

Käytännön pilat ovat hirmuisen hauskoja - jos saa itse olla pilojen toteuttaja eikä se, joka joutuu pilan kohteeksi, hihii. Aprillipäivä onkin minusta yksi vuoden parhaista päivistä, koska silloin saa pilailla ihmisten kanssa oikein luvan kanssa. Toki käytännön piloja voi toteuttaa muulloinkin, mutta muina päivinä se on huomattavasti riskaabelimpaa. :-)

Ota yleiseen vessaan mennessäsi mukaasi pala mustaa pahvia ja liimaa. Askartele gentlemannille hamonen ja jää tarkkailemaan tilannetta lähistölle.

Raijaa työkaverisi toimistokamat piiloon ja yllätä hänet näppärillä pahviaskarteluilla.

Tai aloita työkaverisi päivä yllättävästi "crime scene" -askartelutyöllä.

Korvaa työpaikan vessan tylsät embot hieman järeämmällä tavaralla.

Nosta gustavsbergin istumismukavuus ihan uusiin ulottuvuuksiin.

Naapurin ärsyttävän auton voi näppärästi hävittää varsinkin näin syksyllä.

Onnistuu se talvellakin, mutta silloin tarvitaan jo lapiota.

Koristele naapurin piha halloween-aikana juhlakauteen sopivin koristein.

Kosta väärin pysäköidyille autoille - aseeksi tarvitaan vain pari kelmurullaa.

Ja kuka muka on väittänyt, että Mäkkärin autokaistalle tarvitaan ihan oikea auto?

Mieheni ja hänen pari kaveriaan toteuttivat kerran yhden, hieman siinä rajamailla olleen, käytännön pilan. Eräs mieheni kaveri, olkoon nyt nimeltään vaikka Gopal, oli jo pitkään halunnut päästä yhteen intialaiseen firmaan töihin. Mieheni keksi kavereineen soittaa Gopalille, muuntaa hieman ääntään ja järjestää Gopalille kyseisen firman "työhaastattelun", jossa he kyselivät Gopalilta kaikenlaisia älyttömyyksiä. Me muut kuuntelimme vierestä, kuinka haastattelu eteni, ja nauroimme vatsat kippurassa. Onneksi Gopal oli sen verran huumorintajuinen kaveri, että hän ei suuttunut, kun sai myöhemmin tietää asioiden todellisen laidan; häntä itseäänkin vain nauratti, kuinka olikin tullut niin jymäytetyksi. :-)

Kuvat: LOLPranks ja Funzug.

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Tee itsesi iloiseksi

Olen lueskellut Ajatus-nimistä kirjaa, joka pitää sisällään erilaisia vinkkejä aivojen tehokkaaseen hyödyntämiseen. Törmäsin kirjassa helppoon vinkkiin, miten saa itsensä nopeasti iloiseksi: mieliala kohoaa välittömästi, kun katselee hymyileviä ihmisiä.

(Postauksen kuvat ovat Suomi-Ghana -seuran juhlista kulttuurikeskus Caisasta syyskuun alusta. Ghanalaisten tanssiesitys oli aivan uskomattoman energinen ja hyväntuulinen, ja tanssijoista paistoi ilo ja tanssimisen riemu kilometrien päähän. Heitä katsellessani huomasin itsekin äkkiä hymyileväni korvasta korvaan.)

Kasvojen ilmeet, kuten hymy, eivät ole pelkkiä signaaleja muille ihmisille, vaan niiden takana on oikea tunne. Iloinen ihminen tuntee iloa, joten hän hymyilee; vihainen ihminen taas ilmaisee tunteensa kurtistelemalla kulmiaan. Erikoista ilmeissä on niiden tarttuvuus: jäljittelemme muiden ihmisten ilmeitä automaattisesti ja tahtomattamme, jopa televisiota katsellessamme. Ilmeiden jäljittely auttaa meitä eläytymään muiden ihmisten tunteisiin.

Omasta mielestäni kaikki eivät kuitenkaan matki muiden ilmeitä yhtä paljon. On ihmisiä, jotka reagoivat hyvinkin voimakkaasti toisten ilmeisiin, mutta on myös ihmisiä, joiden naama näyttää pysyvän peruslukemilla, vaikka toisen kasvoilta näkyisi mitä. Olenkin miettinyt, mistä moiset erot mahtavat johtua. Voisikohan matkimisherkkyys liittyä tunteiden ilmaisemiseen ja niiden näyttämiseen yleensäkin? Ehkä muiden ihmisten ilmeitä helpommin matkivat ihmiset ovat sellaisia, jotka itsekin näyttävät omat tunteensa avoimemmin. Ehkä matkimisherkkyys liittyy myös jollakin tapaa empatiakykyyn.

Sen lisäksi, että tunne synnyttää kasvoillemme ilmeen, reaktioyhtälö toimii myös toisinpäin: ottamamme ilme käynnistää aivoissamme ilmettä vastaavan tunteen ja synnyttää meissä siis aidon tunnereaktion. Vaikka siis hymyilisimmekin vain siksi, että näemme, kun joku toinen hymyilee, mekin alamme tuntea - oman hymyilymme ansiosta - itsemme iloisiksi.

Ihmisen perustunteet ovat luonteeltaan primitiivisiä, joten ne myös syntyvät automaattisesti, ilman että meidän tarvitsee mitenkään tehdä työtä niiden eteen. Voimme toki yrittää pyrkiä iloisuuteen myös järkikeinoin, esimerkiksi miettimällä kaikkia niitä asioita, jotka tekevät meidät iloisiksi ja onnellisiksi, mutta prosessi on hidas eikä välttämättä edes toimi. Itseäni esimerkiksi alkaa ärsyttää vain enemmän, jos yritän saada itseni hyvälle tuulelle järjen avulla, "pakkokeinoin", esimerkiksi listaamalla elämäni iloisia asioita. Sen sijaan hymyilevien, nauravien ja iloisten ihmisten katselu saa hyvälle tuulelle ihan huomaamatta, ilman että sen eteen tarvitsee edes tehdä mitään. Ehkä siksi iloisten ihmisten seuraan hakeudutaankin mieluummin kuin ärripurrien, jotka saavat harmituksen tarttumaan meihinkin ja jotka tuntuvat imevän meistä kaiken energian. Iloiset ihmiset saavat meidätkin hyvälle tuulelle!

Huomenna maanantaina vietetään muuten vuosittaista Maailman mielenterveyspäivää, nyt jo kahdennenkymmenennen kerran.
Iloista mieltä! :-)


keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Ärsyttävät miesmyyjät

Kävimme jokin aika sitten kodinkoneliikkeissä tutkiskelemassa astianpesukoneita, ja muistin taas, miksi inhoan kodinkoneliikkeissä asioimista niin paljon: ne ovat täynnä ärsyttäviä miesmyyjiä, joiden egot pullistelevat paidan alla niin, että napit vain lentelevät. Kun en kaiken lisäksi tiedä kodinkoneiden ominaisuuksista tuon taivaallista, kodinkoneliikkeissä tulee aina sellainen olo kuin kävelisi vietnamilaisella kalatorilla.

Mieluiten välttelisin kodinkoneliikkeitä ihan kokonaan, mutta kun niihinkin on joskus pakko mennä. Kun vihdoinkin rohkaisen mieleni ja saan mentyä kauppaan, palvelu on mitä on: myyjät eivät ole joko näkevinäänkään, tai sitten he syöksyvät paikalle hyvin palveluhenkisinä, alkaen myydä kalleinta laitetta, mitä kaupasta löytyy, ja pulauttaen suustaan sellaisen määrän teknistä nippelitietoa, että tekee mieli häipyä paikalta vähin äänin. Ehkä vieläkin ärsyttävämpiä ovat kuitenkin sellaiset myyjät, joilta saa kaivaa tiedon hohtimilla ulos. He eivät puhua pukahda vaan vain seistä toljottavat, ikään kuin pääni päällä istuisi hamsteri. Yhden tai kahden väkisin ulos puristetun vastauksen jälkeen myyjä saattaa kuitenkin kysyä: "No, laitetaanko tämmöinen tulemaan?".

Helpoin ratkaisu olisi tietysti ottaa mies mukaan kauppaan, koska kuvitelmani mukaan miesmyyjät palvelevat miesasiakkaita paljon paremmin. Kyllä mies hyvin auliisti kauppaan lähteekin, ja kaiken lisäksi hänestä leipoutuu kaupassa milloin minkäkin tuotteen asiantuntija. Kerrankin olin kuolla nauruun, kun hän innostui vetelemään perässään eri imureita ja kokeilemaan, mikä niistä toimisi parhaiten - eikä hän edes koskaan imuroi! Mutta vaikka mies kauppaan mukaan lähteekin, en saa silti yhtään sen parempaa palvelua. Asiassa on nimittäin yksi suurehko mutta: mies kun on ihan selvästi ulkomaalaisen näköinen. Kokemukseni mukaan myyjät suhtautuvat kaupassa ulkomaalaiseen (ainakin minun ukkooni) vähän samalla tavalla väheksyen kuin naiseenkin, joten palvelun taso ei yhtään siitä parane, vaikka yhdessä kauppaan menisimmekin.

Kodinkoneliikkeitä vieläkin raivostuttavampia paikkoja ovat kaikki autoon ja autoiluun liittyvät kaupat ja palvelut, kuten rengas-, huolto- ja myyntiliikkeet sekä katsastuspaikat. Auton huollossa käyttäminen on kyllä sinänsä ihan helppoa: kunhan vain vie auton huoltoon ja hakee sen pois - siitä, mitä näiden kahden ajankohdan välillä on tapahtunut, minun ei onneksi tarvitse tietää mitään. Joskus huoltoliikkeen ukoistakin paistaa sellainen setämäinen rouva-on-vähän-lähtenyt-huollattamaan-autoa -asenne, ja silloin minua alkaa kyllä jurppia.

Kun viimeksi menin ostamaan uusia renkaita, päätin olla ovela ja opiskella jo etukäteen, millaiset renkaat autossamme on. Opettelin katsastuspapereista rengasmallin numerosarjan ulkoa: 195/65R15 91V. Eihän minulla tietenkään ollut mitään aavistusta siitä, mitä numerosarjan kirjaimet ja numerot tarkoittivat, mutta ainakin osaisin vastata myyjälle, kun hän kysyisi minulta, millaiset renkaat tarvitsisin. Kun pääsin liikkeeseen, myyjä kysyi minulta: "Minkä kokoiset renkaat autossa on? 15- vai 16-tuumaiset?" Minulta putosi leuka lattialle, ja yritin kuumeisesti käydä numerosarjaa päässäni läpi - missä kohtaa siinä tuollaisia lukuja oli? Mies hymyili minulle ymmärtäväisesti ja jatkoi: "Onko autosi tuolla pihalla? Mennäänpäs katsomaan, millaiset renkaat siellä on alla."

Toisaalta täytyy tunnustaa, että käytän joskus naiseuttani hieman hyväksenikin. Autokatsastuksessa esimerkiksi hymyilen katsastusmiehelle aina ekstraleveästi ja heittäydyin hieman yksinkertaiseksi, koska eihän katsastajasetä mitenkään voi olla herttaiselle ja viattomalle naisihmiselle niin julma, ettei päästäisi tämän autoa läpi katsastuksesta. Toistaiseksi kaikki on mennytkin oikein hyvin, mikä kyllä johtuu ehkä siitäkin, että auto on ollut tähän asti vielä ihan hyvässä kunnossa. Kohta on taas katsastusaika käsillä, ja pitääkin alkaa jo henkisesti valmistautua siihen...

En tiedä, kohtelevatko myyjät miesasiakkaita samalla tavalla kuin naisia, mutta jotenkin minulla on sellainen aavistus, että suurin osa heistä suhtautuu naisasiakkaisiin eri tavalla kuin miehiin. Ilmeisesti toinen mies tunnistetaan välittömästi lajitoveriksi ja vakavammin otettavaksi tapaukseksi kuin nainen. Minulle on myös tullut monta kertaa miesmyyjästä sellainen tunne, että myyjä on vähän vilpillinen ja yrittää pelata jotenkin omaa pussiinsa ja saada vain tavaran kaupattua. Tällainen "myyntihenkisyys" saattaa tietysti vaivata myyjiä yleensäkin, myyjän ja ostajan sukupuolesta riippumatta.

Ehkä miesten mielestä naismyyjilläkin on vastaavasti jonkinlaisia ennakkoasenteita heitä kohtaan miesten asioidessa esimerkiksi rintaliivikaupassa. Siltikin väittäisin, että naiset ovat asiakaspalvelijoina yleisesti ottaen paljon ystävällisempiä ja asiakaslähtöisempiä kuin miehet. Voi tietysti olla, että miesmyyjät eivät olekaan niin kamalia kuin minusta tuntuu ja että tunnen oloni kodinkone- ja autoliikkeissä niin epämukavaksi vain siksi, että kaikki on noissa kaupoissa minulle niin outoa ja pelottavaa.

Voisin tietysti perehtyä asioihin jo ennen kauppaan menoa, mutta miksi ihmeessä vaivautuisin ottamaan selvää astianpesukoneen tsiljoonista ominaisuuksista, kun tulen kuitenkin tarvitsemaan vain kahta tai kolmea niistä. Ihan turhaa muistin kuormittamista! Tällä viimeisimmällä kodinkoneliikereissulla olin sentään sen verran valveutunut, että olin ottanut kotoa mukaani kolme erikokoista lautasta, jotta saisin mittailla, miten ne mahtuvat eri koneisiin. Kun rupesin nostelemaan lautasia kangaskassistani ja sovittelemaan niitä astianpesukoneeseen, myyjä naurahti ja kysäisi: "Toitko juomalaseja kanssa?"