Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


maanantai 26. syyskuuta 2011

Tunnustan...

Sain Appelsiinipuun alta Yaelianilta Ruusu- ja A Blog With Substance -tunnustukset, jotka ilahduttivat pieneltä viikonloppumatkalta palaavaa bloggaajaa kovasti. A Blog With Substance -tunnustukseen kuului pieni haaste: bloggaajan tulee kertoa itsestään kahdeksan ennen tuntematonta asiaa. Tässä omat paljastukseni.

1. Minulla on ahtaan paikan kammo. Vessat, hissit ja muut vastaavat paikat eivät tuota mitään ongelmia, mutta umpinaiseen magneettikuvauslaitteeseen tuskin pystyisin koskaan menemään. Ahtaan paikan kammoni paljastui, kun jouduin kerran pelastautumisharjoituksissa ahtautumaan pelastautumispukuun ja hyppäämään laivan kannelta mereen. Minulle tuli puvun sisällä ihan hirveä paniikki, sillä tunsin olevani siellä täysin jumissa.

2. Kuuntelen vain sellaista musiikkia, joka saa minut hyvälle tuulelle. Musiikki vaikuttaa minuun tosi vahvasti, ja siksi en halua kuunnella melankolista, haikeaa tai synkkää musiikkia lainkaan. Masentavat sanoituksetkin ovat pannassa: en kestä sellaisia lauluja, joissa toitotetaan, kuinka elämä on kuolemista, tai jotain muuta yhtä synkeää. Musiikki myös tsemppaa minua lenkillä ja pitää minut hereillä pitkillä ajomatkoilla, joten musiikin on oltava menevää.

3. Rakastan juoksemista, ja juoksin ennen huomattavasti useammin ja pitempiä matkoja kuin nykyään. Juokseminen antaa minulle sellaisen hyvän olon tunteen, jollaista en saa mistään muualta. Reippaan lenkin jälkeen mahdotonkin alkaa tuntua mahdolliselta! Nelisen vuotta sitten juoksuharrastukseni oli pitkän aikaa katkolla, sillä toisen sääreni etuosa kipeytyi niin pahoin, että en pystynyt juoksemaan enää ollenkaan, ja kävelykin oli tuskallista. Lääkäri epäili syyksi rasitusmurtumaa ja passitti minut magneettikuvaukseen. (Onneksi kuvauslaite oli sellainen avonainen malli eikä mikään suljettu putkilo!) Murtumasta ei kuitenkaan ollut kyse, vaan kyseessä olivat "medial-tibial-stress-syndrooman aiheuttamat muutokset säären distaaliosassa", eli siis suomeksi sanottuna penikkataudin aiheuttamat ongelmat. Ortopedi totesi kuvia katseltuaan yksitotisesti, että "tuolla jalalla ei koskaan ainakaan mitään maratonia juosta; hyvä jos juostaan enää ollenkaan". Minä läksin vastaanotolta itku silmässä, koska vaarana oli, että saattaisin joutua luopumaan rakkaasta harrastuksestani loppuiäkseni. Onneksi lääkäri oli väärässä, ja pystyn sentään vielä juoksemaan, vaikka joudunkin olemaan koko ajan tarkkana, etten rasita jalkaa liikaa.

4. Inhoan talvea ja kaikkea mitä siihen liittyy: kylmyyttä ja paksuja vaatekerroksia, pukemista ja riisumista, lumikasoja ja loskakelejä, auton kaivamista lumen alta, liukkautta, pimeitä päiviä ja lumen valaisemia öitä. Kaiken lisäksi talvi kestää vielä niin vietävän pitkään - ja räkäkin jäätyy lenkillä nenään!

5. Olen aina rakastanut matkustamista, ja matka on minusta paljon parempi sijoituskohde kuin esimerkiksi uusi sohva. Rakkauteni matkustamista kohtaan kumpuaa luultavasti lapsuudestani ja nuoruudestani, sillä teimme nuoruudessani aina kesäisin perheeni kanssa pitkiä asuntovaunumatkoja eri puolille Eurooppaa. Saatoimme kiertää Eurooppaa kuusikin viikkoa putkeen, ja nähtyä tuli aika monta maata, kaupunkia ja paikkaa. Omia suosikkimaitani taisivat olla Portugali ja Espanja, kun taas Ranskasta en koskaan oppinut pitämään. Vaikka asuntovaunun pienet tilat joskus ahdistivatkin, ja muiden perheenjäsenten naamat ärsyttivät joskus suunnattomasti, näin jälkeenpäin ajateltuna nuo matkat kuuluvat ehdottomasti parhaisiin lapsuusmuistoihini.

6. En ole koskaan ymmärtänyt sellaisia ihmisiä, jotka tuntuvat olevan kateellisia kaikesta ja kaikille. Kateus on minusta maailman kuluttavin ja hyödyttömin tunne, ellei sitä sitten käännä jollakin tapaa hyödykseen. Onneksi tunnen itse tosi harvoin kateutta ketään kohtaan, mutta jos jostakin syystä tunnistan itsessäni kateuden pistoksen, alan miettiä, mistä tarkalleen ottaen on kyse ja miten saisin käännettyä kateuden voitokseni. Haluanko oikeasti elämääni sitä, mitä jonkun toisen elämässä kadehdin? Onko minun mahdollista saada kyseinen asia elämääni, vai onko se sula mahdottomuus? Mitä minun pitäisi asian saavuttamiseksi tehdä ja olenko valmis näkemään vaivaa asian eteen? Yleensä järkeilyni johtaa siihen, että totean kateuteni ihan naurettavaksi, ja päätän lopettaa kadehtimisen siihen paikkaan. Minusta katkerat ja kateelliset ihmiset ovat itse valinneet oman olotilansa, koska kukaan ei ole omien ajatustensa vanki. Ajatuksensa voi valita ja sillä tavalla vaikuttaa oman elämänsä laatuun.

7. Pidän kotitöistä, ja teen ne yleensä ihan mielelläni. Erityisesti tykkään silittämisestä - saan jotain kicksejä siitä, että ryppyiset vaatekasat muuttuvat suoriksi ja kauniisti viikatuiksi pinoiksi. :-D Oikeastaan pitää hieman tarkentaa: pidän kotitöistä Suomessa, en Intiassa, vaikka silittäminen on kyllä sielläkin ihan mukavaa. Intiassa paikat likaantuvat - siis oikein todella likaantuvat - niin nopeasti, että siellä saisi olla siivoamassa jatkuvasti. Vaikka en Suomessa pesisi lattioita vuoteen, ne eivät tule siinä ajassa läheskään yhtä likaisiksi kuin Intiassa yhdessä viikossa. Vaikka lattiat pesisi siellä kolmekin kertaa viikossa, pesuvesi tulee aina yhtä mustaksi - ja mopittaminen alkaa ennen pitkää todellakin tökkiä!

8. Olen kadottanut elämäni aikana monta ystävää ja tärkeää ihmistä vain sen takia, että en ole saanut pidetyksi heihin yhteyttä. Nyt jälkeenpäin oma saamattomuuteni harmittaa ihan hirveästi. :-(

En nyt tällä kertaa ojenna tunnustusta kenellekään erityisesti, vaan teen näin maanantain kunniaksi yhteisluovutuksen kaikille ihanille bloggajille. Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

6 kommenttia:

  1. eeeeeeeeeeeeei!!! miten me voidaan olla kaksoset kun minä rakastan melankolisia lauluja! hihii!!! Oih, ne on ihania! Minulle tulee niistä aina sellainen voimakas olo ja aina oikein tuntee että miten se laulu täyttää jonkinlaisen aukon sydämmessä. Joo. Omituinen.olen. Muutattehan tänne pian niin ei tarvi huolehtia lumesta ollenkaan. Hihii! :) Jatkan houkuttelua.

    VastaaPoista
  2. Laura, no mutta, pitäähän kaksosillakin jotain eroja olla, hihii. En ole koskaan tiennyt, että melankolisista lauluistakin voisi tulla voimakas olo, mutta kuvasit tuota niin hyvin, että pystyn oikein kuvittelemaan sen. :-) Minulla menee joskus pitkiä aikoja, etten kuuntele musiikkia ollenkaan (paitsi lenkillä), ja nyt on meneillään taas sellainen kausi. Jotenkin vissiin kaipaan rauhaa ja hiljaisuutta.

    Hihii, minä aloin heti silloin sunnuntaina ylipuhua ukkoa ja olen kehunut sille Melbournea maasta taivaaseen. :-) Eikä se ainakaan heti suoralta kädeltä tyrmännyt ajatusta, joten ehkä on jotain toivoa! Minä ainakin olisin valmis pakkaamaan kassini heti! :-)

    VastaaPoista
  3. Kylläpäs vastasit hyvin tähän haasteeseen:)Kauheasti tuttuja juttuja löysin noista vastauksistasi:Ahdistun jonkun verran ahtaasta paikasta,rakastan matkustamista,pidän musiikista joka miellyttää,inhoan talvea(Suomessa) ja olen kadottanut ihan huonon yhteydenpidon vuoksi monta ystävää,eli aika paljon yhteistä.Sen sijaan tuota mielipuuhaasi silittämistä inhoan! Ja täälläkin aika nopeasti nämä lattiani tulevat likaiseksi,mutta ehkä koska aina pidän ikkunoita auki.Juostakin tykkään,ainakin ennen,jolloin olin aika hyvä lyhyen matkan juoksuissa,pikku kilpailuissa silloin joskus kauan sitten. Nykyään juoksen juoksumatolla kuntosalissa;D

    VastaaPoista
  4. Yaelian :-) Hauska tietää, että meiltä löytyy noin paljon yhtäläisyyksiä! Jos asuisin lähempänä, niin voisin silittää sinunkin pyykkisi, hihii. :-)

    Intiassa ei voi pitää ikkunoita auki ollenkaan, koska silloin sitä pölyä vasta tuleekin. Kaiken lisäksi tuuli lennättää sisään vaikka minkälaisia kasvin oksia ja muuta vastaavaa roinaa, joten on vaan parempi pitää ovet ja ikkunat kiinni.

    Minä en ollut koskaan hyvä juoksussa, ja kouluaikoinakin suorastaan inhosin sitä. Aikuisenakin harrastin vuosikausia vain pitkiä kävelylenkkejä, kunnes kerran kokeilin, miltä juoksu maistuisi. Yllätyin, kun jaksoin juosta peräti pari kilometriä yhteen soittoon! Sen jälkeen rupesin lisäämään juoksua kävelylenkkeihini, ja pian kävelyt jäivät kokonaan, kun tykästyin juoksemiseen. :-) Minäkin tykkäisin juosta juoksumatolla kuntosalilla, ja kuntosalijäsenyys onkin ollut harkinnassa jo... ööh, aika monta vuotta! Toisaalta ulkoilmassa juoksemisessa on oma viehätyksensä, ja Suomessa on vielä sekin etu, että ilma on puhdasta ja luonto on aina aika lähellä. :-)

    VastaaPoista
  5. Kivasti syvensit tätä haastetta. Ei ihme että sopeudut niin hyvin maailmalle kun olet pienen ikäsi matkustellut. Nyt vaan sitten toivotaan, että Melbourne olisi seuraava etappi ja päästäisiin lukemaan juttujasi sieltä.
    Muuten yhdyn tuohon siivoomisen turhuuteen etelän maissa.. meillä on aina ikkunat auki ja sen mukaista sitten sisälläkin, valinta sekin, en osaa elää ikkunat kiinni mutta hiekat osaan olla näkemättä :)

    VastaaPoista
  6. Sirokko, ei taida kuitenkaan olla ihan todennäköistä, että lähdettäisiin Melbourneen, mutta mistäs sitä ikinä tietää! Pidetään peukkuja! Kivaa vaihtelua se ainakin olisi, ja uskon että elämä olisi siellä ainakin paljon helpompaa kuin esim. Intiassa, hih.

    Tuo ”valikoiva näkö” on kyllä hyvä ominaisuus. :-) Minäkin kokeilin Intiassa aina välillä olla huomaamatta likaisia lattioita, mutta parin päivän päästä jalkapohjat olivat taas niin mustat, että oli ihan pakko mopittaa. Ei kiva.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. <3